programme_internal_dumpdata_view

Blogi

Miksi tapahtumat myyvät loppuun?

Myyntipöytäsalin tungosta Tracon 7:ssä vuonna 2012. Kuva: Ville Raikko.Myyntipöytäsalin tungosta Tracon 7:ssä vuonna 2012. Kuva: Ville Raikko.

Kuten Traconista tänä vuonna huomattiin, tapahtumat voivat myydä loppuun, jolloin lippuja ei enää myydä. Suurissa, kansainvälisissä konserteissa tämä ei ole harvinaista ja isot artistit myyvätkin loppuun minuuteissa. Miksi näin on ja mistä loppuunmyynti johtuu? Kysymys saattaa tuntua alkuun hassulta, mutta vastaus ei ole kaikille selkeä.

Tilanteita on oikeastaan kahdenlaisia. Ensimmäisessä tilanteessa esimerkiksi istumapaikkoja on rajoitettu määrä. Tällaisia tilanteita ovat muun muassa oopperat, teatterit, konsertit, ja niin edelleen. Näissä tilanteissa lippuja on tarkasti rajattu määrä, jonka jälkeen paikkoja tapahtumaan ei enää ole.

Toisessa tilanteessa järjestäjä arvioi tilaan sopivan väkimäärän ja lippujen määrä vastaa tilaan sopivaa väkimäärää. Tällaisia tapahtumia ovat muun muassa festivaalit ja conit, kuten Tracon. Tällaisessa tapauksessa lippumäärän arviointi ei ole helppoa mutta se on välttämätöntä.

Lippujen määrä tapauksessa kaksi riippuu muutamasta tekijästä, joista suurin on tila, jossa tapahtuma järjestetään. Traconin tapauksessa suurena tekijänä on Tampere-talo, ja sen paloturvallisuusmääräykset. Tampere-taloon on viranomaisten toimesta määritetty korkein sallittu väkimäärä, joka talossa saa olla samanaikaisesti sisällä. Koska rajaa lähestyttiin viime vuonna, tämä raja määritti tänä vuonna Traconin lippujen määrän. Käytännössä ainoastaan rajaamalla lippujen määrän, pystyimme takaamaan talossa sisällä olevien turvallisuuden, myös hätätilanteessa.

Me Traconin järjestäjät toivoisimme, että jokainen halukas pääsisi tapahtumaan. Valitettavasti tämä ei ole mahdollista, ja tilavastaavana jouduin ilmoittamaan conitealle jo viime syksynä, että Tracon 8 tulee myymään loppuun. Näin kävi enkä usko tilanteen tulevaisuudessa muuttuvan, joten verkkokaupasta ennakkolippujen ostaminen on tärkeää jatkossa.

Karo Leikomaa
Tracon 8:n tilavastaava

Lue conzinet verkossa

Traconissa ilmestyi tapahtuman sisäinen tiedotus- ja huumorilehti eli conzine. Jos et onnistunut nappaamaan conzineja tapahtumasta, tässä voit lukea ne tietokoneellasi!

Conzinen toimitus:

  • Santtu "Japsu" Pajukanta, päätoimittaja, taitto
  • Niilo "np" Paasivirta, toimittaja
  • Pauliina Aho, toimittaja
Tagit: 

Avatkaa sydämenne ja mielenne!

Rakkaat siskot ja veljet, aika on lähellä. Olemme odottaneet sitä kuin kuuta nousevaa. Moni teistä on tuntenut sen, nähnyt sen unissaan: maailma on meidän. Ja me olemme maailma. Kaikki me olemme yhtä: niin ihmiset täällä siirtokunnassa kuin tuntemattomat elämänmuodot porttiemme ulkopuolella. Emme vielä tiedä, keitä he ovat, vaikka tunnemme heidän läsnäolonsa.

Minä itse olen unissani syleillyt uutta maailmaa, tuntenut kuinka se elää ja hengittää. Se kertoo minulle viestejä, joita en osaa vielä tulkita, mutta se johtuu vain vajavaisesta ymmärryksestäni. Minä lupaan teille, että kysymyksenne saavat vielä vastauksen. Sinä vastaat niihin itse, kunhan herkistät sydämesi sille, mitä maailma haluaa sinulle sanoa. Avaa sydämesi, niin ymmärrät.

Tämä uusi maailma voi pelottaa joitakuita teistä. Minä sanon teille, että teillä ei ole mitään pelättävää. Lähestykää tuntematonta kunnioittaen ja avoimin mielin, niin se kertoo teille kaiken. Matka luontoon on matka itseen, sillä me kaikki olemme yhtä. Sinä olet luonto, ja luonto elää sinussa. Luonto elää myös siskoissasi ja veljissäsi. Siksi kaikki elämä on pyhää ja arvokasta.

Pian siirtokunnan portit avataan, ja me astumme yhdessä esiin, rohkein mielin valmiina kohti tuntematonta. Käsi kädessä, siskot ja veljet. Yhdessä.

Lue lisää Traconin teemasta ja teemapelista »

Tagit: 

Tuottoisia uutisia!

Janet! Janet, armas sihteerini! Otappas paperi ja kynä esille, niin sanelen sinulle mitä komission kokouksesta kuulin tänään! Uuden maailman portit avataan kohta ja jokainen yrittäjä pääsee laillisesti tutkimaan tätä planeetta. Tätähän meidän osakkeenomistajat on odottaneet jo monta vuotta! Janet, pääsemme vihdoinkin käsiksi tämän planeetan resursseihin! Sinun täytyy järjestää kokous, kutsu kaikki osakkaat koolle. Heille täytyy ilmoittaa tästä muutoksesta ja koordinoida resurssimme tutkimusmatkan rahoittamiseen.

Ai mitä? Ne eiliset irtisanomiset? Miten niin meillä ei riitä työntekijöitä tutkimusmatkaan? Pah, typerät kapinalliset ja tiedemiehet vaativat aina lisää ehtoja työläisten sopimuksiin. Emmehän me voi missään nimessä maksaa puolta enempää näille laiskoille työläisille, vaikka he olisivatkin olleet samalla laivalla tänne tullessa. Meidän yhtiömme sentään maksoi itsensä sisään päästäkseen tälle reissulle.

Janet, eiköhän meiltä löydy tarpeeksi työntekijöitä löytämään mineraaleja ja muita rahanarvoisia kohteita tältä pölyiseltä planeetalta. Jos ei muuta, niin jokainen osakas saa lähettää oman joukkonsa tutkimaan, elleivät itse halua lähteä tonkimaan multaa. Kauppakomppania huolehtii kyllä sen verr-... Noh, jonkin verran, mitä sopimuksissamme on lueteltu. Voitot yliajavat tässä tilanteessa kyllä voitot. Planeetta täynnä koskemattomia mineraaleja ja puhdasta luontoa...

Mitä sanoit? Vai että kutsuisimmeko kokoukseen muiden liittoutumien edustajat? Ehkä. Tiedemiehet voivat hyvinkin niellä hölynpölyä ”muinaisten reliikkien löytämisestä”. Museon rakentaminen kyllä meiltä luonnistuu. Yhteistyö kapinallisten kanssa antaisi meille paremmat sopimukset sitten heidän uuden ”kylänsä” kanssa tai mistä tietää jos vaikkapa tämän pienen asutuksen onnistuvat valtamaan. Meiltähän nuo aseet siihen tuotetaan... tai ehkä uskonnolliset tarvitsevat krääsää oman avaruusjumalansa palvelemiseen. Siinähän melkoinen markkinarako, Janet!

Minä lähden nyt lounaalle, mutta sovi se tapaaminen ennen kuin itse lähdet. Haluan saada kaikille tiedon mahdollisimman pian! Varmistamme Kauppakomppanian nousun tällä planeetalla!

Lue lisää Traconin teemapelistä »

Tagit: 

Toverit!

Olemme jo useamman vuotta olleet suljettuina tähän tukikohtaan. Neuvosto väittää, että se on omaksi turvaksemme, mutta minä sanon, että he tekevät niin pitääkseen meidät vallassaan!

Toverit! Viime aikoina olemme kuulleet huhuja, että uuden maailmamme tutkinta oltaisiin avaamassa kaikille siirtokuntamme asukkaille. Meidän tulee kaikin voimin edesauttaa tätä kehitystä. Meillä on ympärillämme rikas manner, odottaen niitä, jotka ottavat sen omakseen. Jokainen meistä on periytynyt tutkimusmatkailijoista. Jokaisen meistä esi-isät ovat lähteneet tutkimaan, mitä maailmalle on heille annettavaa, ja rakentaneet itselleen uuden kodin karttojen valkoisille läikille!

Siirtokunnassamme on toki monia muitakin, jotka haluavat lähteä tutkimaan uutta maailmaamme.
Tiedeväki epäilemättä haluaa rauhoittaa alueita paikaillisille eliöille. Minä sanon, että ne jotka suostuvat yhteiseloon, saavat rauhanlehvää, mutta vihamieliset eliöt alistamme!

Kauppakomppania haluaa kyllä sitoa meidät kaikki sopimusverkostoihinsa ja laittaa hintalapun jokaiselle löydetylle asialle. Minä sanon, että kunnon ihmiset tekevät toki yhteistyötä mutta eivät alistu rahan valtaan!
Uskonnolliset tahot löytävät varmasti pyhää jokaisesta pilvihuippuisesta vuoresta ja muinaisesta puunkäppyrästä. Minä sanon, että jokainen pyhittäköön omasta alueestaan ja antakoon muiden pitää omat maansa!

Toverit! Muistakaa kuitenkin, että väkivalta on vasta viimeinen tiemme. Ympärillämme on paljon vapaata maata. Ne jotka eivät lähde sitä tutkimaan, koittakoot vaikuttaa Neuvostoon jotta voimme lain puitteissa sitä lähteä valtaamaan. Jos Neuvosto ei tähän suostu, lähdemme ilman lupaa. Vain jos he meitä koittavat voimakeinoin estää, otamme oikeutetun väkivallan kapinaamme tukemaan.

Toverit! Yhteistyöllä me teemme tästä maailmasta paremman. Kohti valoisampaa huomista!

Lue lisää Traconin teemapelistä »

Tagit: 

Terveisiä tuntemattomasta, osa I

Olen odottanut jo kuukauden komission lupaa tutkimusmatkalleni. Retkikunta on ollut koossa jo kesän alusta asti, mutta virallista lähtölupaa emme ole vielä saaneet. Epäviralliset lähteet kertovat, että keväinen tutkimusretkikunnan katoaminen on saanut komission varovaiseksi lupien myöntämisessä, toiset väittävät, että siirtokunnan rakentaminen on tärkeämpää kuin ympäröivien alueiden tutkiminen. Kolmannet uskovat, että komissio varautuu useamman tutkimusretkikunnan lähettämiseen yksittäisten yksiköiden sijasta. Oli miten oli, en jaksa enää laboratoriotani! Tahdon ulos!

Marcos Omegan haaksirikon jälkeen ensimmäiset vuodet menivät välttämättömyyksien hoitamiseen. Koska pian kävi ilmi, ettei avaruusaluksesta tule enää kalua, komissio käski meidän tiedemiesten keskittyä käytännön sovellutuksiin ja vain välttämättömyyteen. Oli rakennettava suojaa ja hankittava ruokaa. Muutamat uskaliaat lähtivät tutkimaan mannerta, mutta laihoin tuloksin. Suo jatkuu pidemmälle kuin päivän matkalla on mahdollista edetä. Nyt, kun resursseja irtoaa myös seikkailijoille, olen odottanut lupaa lähteä tutkimaan tuntematonta. Onko tämä suonpahanen todella paras elinympäristö siirtokunnalle?

Päiväretkillä siirtokunnan reunamilla minulle on tullut usein sellainen olo, että minua tarkkaillaan, eikä kyse ole komissiosta. Ikään kuin suo liikkuisi. Tietysti täällä on eläimiä ja muitakin olentoja, mutta satoine silmineen ne eivät tunnu tuijottavan yhtä kiinnostuneina. Löysin myös hiljattain mystisen kiviesineen, joka ei näytä luonnon muovaamalta. Mutta mistä se on tullut ja kuka sen on tehnyt?

Tällä tuntemattomalla planeetalla on vielä monta salaisuutta, jotka vain odottavat paljastumistaan.

Lue lisää Traconin teemapelistä »

Tagit: 

Lisää roolipeliohjelmaa!

Parhaillaan Espoon Dipolissa käynnissä olevan 20. Ropeconin kunniaksi ajattelimme julkistaa hieman lisää roolipeliohjelmaa!

Pelinjohtamisen ABC – Kuinka suunnitella ja johtaa roolipelikampanja
Joonas Katko

Oletko kiinnostunut pöytäroolipelin johtamisesta, mutta et tiedä, miten aloittaisit? Onko sinulla kasa ideoita, mutta ei yhtään kokemusta pelinjohtamisesta? Oletko lukenut internetistä fiilistelyä eeppisestä rytinästä ja haluat itse samaa? Jos muut pystyvät tähän mikset sinä pystyisi? Tule kuuntelemaan vinkkejä roolipelikampanjan suunnitteluun, toteuttamiseen ja johtamiseen.

Sabotöörin käsikirja
Janne Kemppi

Miten maanalaisen sodankäynnin ammattilaisia koulutetaan, varustetaan ja lähetetään matkaan länsimaisessa toimintaympäristössä? Tässä luennossa sytytetään Eurooppa tuleen.

Taikuuskoulutus
Elli Oravainen

Miten kaikenmaailman taikojat, taikurit, velhoilijat ja noiturit hankkivat oppinsa ja mitä ne sisältävät? Mihin niitä on tarkoitus käyttää? Kuka niitä voi ja saa käyttää? Mistä lähtien salaiset (tai hyvinkin julkiset) sisäoppilaitokset alkoivat yleistyä fantasiassa ja mitä sitä ennen oli? Silmäys magiikkakoulutuksen kirjallisuushistoriaan.

Taru Tracon-lipuista

Oletko ostanut jo Tracon-lippusi? Paljonko maksoit siitä? Tänä vuonna periaatteessa samoja lippuja myydään useammallakin eri hinnalla, mikä voi alkuun tuntua hieman oudolta käytännöltä Suomen coniskenessä.

Onko se tallessa, onko se turvassa? Nimimerkki @XxyumeganxX voitti tällä kuvalla T-paidan.Onko se tallessa, onko se turvassa? Nimimerkki @XxyumeganxX voitti tällä kuvalla T-paidan.

Edullisimmillaan ennakkorannekkeen saa mukaansa asioimalla Traconin myyntipöydällä, joka onkin kiertänyt tänä vuonna ennätysmäärässä erilaisia Traconin harrastepiirin tapahtumia. Monissa tapahtumissa käyvät ovat todennäköisesti innokaimpia harrastajia, joten on mielekästä tarjota heille edullisin hinta. Emme ole olleet pelkästään pääsymaksullisissa tapahtumissa, vaan rannekkeen on voinut hankkia myös ilmaistapahtumista Tampere kupliista ja Finnconista. Viimeinen tilaisuus rannekkeen ostoon 15 euron ennakkohinnalla on tänä viikonloppuna Espoossa järjestettäväsä Ropeconissa. 

Valtaosa kävijöistä ostaa rannekkeensa Traconin nettikaupasta postitoimituksena. Otimme tänä vuonna lopultakin käyttöön suoran nettipankkimaksamisen, joka onkin otettu hyvin vastaan sekä kävijöiden että järjestäjien taholta. Tilauksen maksu samantien vähentää epävarmuutta roikkuvista tilauksista tai väärin syötetyistä maksutiedoista ja nopeuttaa myös tilausten toimitusta. Nettikaupassa kokeillaan tänä vuonna porrastettua hinnoittelua suuren kysynnän ja toisaalta kasvaneiden kulujen vuoksi: edullisempaan 15,50 € hintaan rannekkeita sai heinäkuun 14. päivään saakka, loput myydään 17,50 € hinnalla.

Myykö Tracon sitten loppuun ennakolta? Saako lippuja vielä ovelta? Tätä kysymystä olemme pohtineet paljon järjestäjienkin taholta. Aiempina vuosina ei ole ollut tarvetta rajoittaa kävijämäärää, mutta viime vuonna alkoivat jopa Tampere-talon rajat tulla vastaan. Tampere-talon henkilöstön kanssa päädyttiin tänä vuonna asettamaan yhtäaikaiselle kävijämäärälle 5000:n katto. Tämän päällehän lasketaan vielä koko joukko ohjelmanpitäjiä, vänkäreitä, myyjiä ja muita tapahtuman tekijöitä. Koska lauantai on aina ollut suositumpi päivä, käytännössä seuraamme viikonloppu- ja lauantailippujen yhteenlaskettua määrää. Mikäli tämä ylittää 5000, on tapahtuma ainakin lauantaipäivän osalta loppunmyyty, kunnes talosta poistuu riittävästi kävjiöitä iltaa kohden.

Nettilipunmyynnin vertailu 2010-2013Nettilipunmyynnin vertailu 2010-2013

Olisi kenties helpointa, jos pystyisimme tiedottamaan loppuunmyynnistä hyvissä ajoin etukäteen, ei lauantaiaamuna olisi paikalla pettyneitä liputtomia kävijöitä. Toisaalta kaikesta tiedotuksesta huolimatta liputtomia ovelle tulijoita todennäköisesti riittää. Tällä kirjoittaessa lipuista on myyty puolet kun coniin on aikaa vielä noin puolitoista kuukautta. Aiemmista vuosista on kuitenkin opittu, että myynti kiihtyy huomattavasti loppua kohden ja viimeisinä päivinä lippuja myydään usean sadan päivätahtia. Oma ennusteeni on, että lippuja jää vielä ovelle myytäväksi, mutta viime vuotta vähemmän, joten tapahtuma saattaa olla päiväsaikaan  myyty loppuun. Parhaiten varmistat siis sisäänpääsysi ja vältät lippujonot ostamalla liput ajoissa etukäteen!

- Mikko "Lmmz" Lammi, talousvastaava

 

Tagit: 

Maistiaisia cosplayohjelmasta

Traconissa käydään tunnetusti Suomen kovatasoisimmat cosplaykisat, mutta Traconin tarjonta ei siihen lopu! Tässä maistiasia tulevan tapahtuman cosplayaiheisesta ohjelmasta:

Cosplay – aloittelijan opas
Jenni "Rika" Aro, Aino "Yuurei" Alasmaa ja Anna "Kage" Alasmaa

Cosplayn harrastaminen kiinnostaisi, mutta tuntuu, etteivät taidot, raha tai uskallus riitä? Tämän luennon jälkeen mikään edellä mainituista ei ole hyväksyttävä tekosyy! Luennolla jaamme hyväksi havaittua tietotaitoa sekä kantapään kautta opittuja vinkkejä, joiden avulla toivomme sinunkin pääsevän alkuun harrastuksessa tai syventävän taitojasi. Pohdimme myös muun muassa itselle sopivan hahmon valintaa, kaavojen piirtämistä ja budjetointia. Luento on aloitteleville cosplayharrastajille suunnattu, mutta kokeneemmatkin ovat tervetulleita kuuntelemaan mietteitämme ja jakamaan omia kokemuksiaan.

Tuhat ja yksi asetta
Sora "LEd" Hietala ja Sara "Sugi" Hietala

On pitkää ja lyhyttä, paksua ja kapeaa, painavaa ja kevyttä. Aseita on tosiaan monenmoista. Tervetuloa tutustumaan aseiden ihmeellisen väkivaltaiseen maailmaan sekä tapaamaan niiden käyttäjiä!

Cosplaydeitti
Tiitu "NaruDossu" Vihakara, Sora "LEd" Hietala ja Janina "Sipe" Lindeberg

Cosplaydeitti on humoristinen Napakymppi-tyylinen show-ohjelma, jossa animehahmot löytävät Kohtalon Valittunsa! Cosplaydeitissä on neljä erilaista kierrosta: hetero-, shoujo-ai-, shounen-ai- ja sekakierros. Jokaisella kierroksella on neljä osallistujaa, joista yksi esittää kysymyksiä ja loput kolme vastaavat. Kysyjä ja vastaajat erotetaan sermillä, jotta ulkonäkö ei vaikuta kumppanin valintaan. Vastauksien perusteella kysyjä valitsee itselleen kumppanin ja yhdessä he saavat palkintomatkan!

 

PS. Cosplaykisojen säännöt ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan tällä viikolla!

Henkimaailman juttuja!

Ensimmäiset ohjelmajulkistukset viime viikolla käsittelivät animeohjelmaa, joten nyt on roolipeliohjelman vuoro!

Ismejä ja henkiolentoja – uskonnot ja tarut roolipeleissä
Samuli Suominen

Monien roolipelien taustamaailmoissa yliluonnolliset ilmiöt ovat tosiasioita, mutta entäs niihin liittyvät uskomukset? Voiko uskontoja sellaisina kuin me ne ymmärrämme olla moisissa maailmoissa? Voittaa villi keksitty tarina tylsän todellisuuden myös Keskimaassa? Entä millaisia asenteita ihmisillä yleensä voi olla yliluonnollisiin olentoihin? Jos Zeus asuu takapihallasi, kiinnostaako ketään? Luennossa sivutaan myös sitä, miten pelaajien ja pelintekijöiden käsitykset uskonnosta voivat vaikuttaa siihen, miten yliluonnollinen ja uskonnot nähdään pelin sisällä.

Get Real: Tosi Jumalan pojat
Nestori Lehtonen ja Hanna Rautakumpu

Jeesustelua ja Raamattua! Nyt käydään läpi Raamatun symboliikkaa, opetuksia, kertomuksia ja Vanhan testamentin maailmaa asenteella. Joka tapauksessa kiinnostavaa vaihtoehtohistoriantulkintaa!

 

Pysy kuulolla – lisää ohjelmajulkistuksia luvassa lähiaikoina!

Sivut

Tilaa syöte Tracon 7 » Blogi