Terveisiä tuntemattomasta, osa I
Olen odottanut jo kuukauden komission lupaa tutkimusmatkalleni. Retkikunta on ollut koossa jo kesän alusta asti, mutta virallista lähtölupaa emme ole vielä saaneet. Epäviralliset lähteet kertovat, että keväinen tutkimusretkikunnan katoaminen on saanut komission varovaiseksi lupien myöntämisessä, toiset väittävät, että siirtokunnan rakentaminen on tärkeämpää kuin ympäröivien alueiden tutkiminen. Kolmannet uskovat, että komissio varautuu useamman tutkimusretkikunnan lähettämiseen yksittäisten yksiköiden sijasta. Oli miten oli, en jaksa enää laboratoriotani! Tahdon ulos!
Marcos Omegan haaksirikon jälkeen ensimmäiset vuodet menivät välttämättömyyksien hoitamiseen. Koska pian kävi ilmi, ettei avaruusaluksesta tule enää kalua, komissio käski meidän tiedemiesten keskittyä käytännön sovellutuksiin ja vain välttämättömyyteen. Oli rakennettava suojaa ja hankittava ruokaa. Muutamat uskaliaat lähtivät tutkimaan mannerta, mutta laihoin tuloksin. Suo jatkuu pidemmälle kuin päivän matkalla on mahdollista edetä. Nyt, kun resursseja irtoaa myös seikkailijoille, olen odottanut lupaa lähteä tutkimaan tuntematonta. Onko tämä suonpahanen todella paras elinympäristö siirtokunnalle?
Päiväretkillä siirtokunnan reunamilla minulle on tullut usein sellainen olo, että minua tarkkaillaan, eikä kyse ole komissiosta. Ikään kuin suo liikkuisi. Tietysti täällä on eläimiä ja muitakin olentoja, mutta satoine silmineen ne eivät tunnu tuijottavan yhtä kiinnostuneina. Löysin myös hiljattain mystisen kiviesineen, joka ei näytä luonnon muovaamalta. Mutta mistä se on tullut ja kuka sen on tehnyt?
Tällä tuntemattomalla planeetalla on vielä monta salaisuutta, jotka vain odottavat paljastumistaan.
